• Artikkelin kategoria:Kolumnit
  • Artikkeli julkaistu:18.3.2022

GeoForum-verkoston työryhmät vievät paikkatietoalaa yhdessä eteenpäin

GeoForum-verkoston historian toinen vuosikokous järjestettiin 16.3.2022. Vuosikokousta edelsi seminaariosuus, jossa toiminnan ensimmäisten 1,5 vuoden aikaansaannoksia käytiin läpi. Vaikka GeoForumin aikakautta on vahvasti leimannut pandemia ja etäkokoukset, olemme yhteistyöllä päässeet luomaan aktiivista verkostoa.

GeoForumin selvityksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 60 valtionhallinnon organisaatiota, joista jokaisella on tiivis yhteys paikkatietoalaan. Kaikkien kanssa on tarkoitus kehittää yhteistyötä ja edistää paikkatiedon hyödyntämistä hyvinkin intensiivisesti.

Tämän lisäksi Suomessa alalla vaikuttaa suuresti kuntien moninaisuus. Kunnat ovat keskeisessä asemassa tiedon tuotossa ja ylläpidossa. Kaiken kaikkiaan meillä on 309 kuntaa, joista jokainen on varsin erilainen. 

Vuosiseminaarissa käsiteltiin Kansallisen paikkatietostrategian 2022-2025 tavoitteita ja toimenpiteitä sekä esiteltiin erilaisia työryhmiä. Vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen näyttelevät suurta roolia, vaan mitä tämän eteen ollaan konkreettisesti tekemässä?

Paikkatieto ja turvallisuus: Matti Rantanen (Maanmittauslaitos) esitteli vuosiseminaarissa, kuinka turvallinen tiedonkäyttö sisältää suojaamisen ja jakamisen hallitun tasapainon.

Paikkatiedot ja turvallisuus -työryhmä käsittelee ja edistää paikkatietoon liittyvien turvallisuuskysymysten linjausten ratkaisua ja tiedotusta. Näkökulmina on yksityisyyden suojaan liittyvät asiat sekä tietoturvaseikat. Ensimmäinen työryhmän kokous järjestetään 13.4. klo 13–14, tervetuloa mukaan!

Paikkatiedon standardit ja ohjeet: Miten paikkatieto saadaan sitä tarvitseville? Jari Reini (Maanmittauslaitos) on koonnut yhteen työryhmän, joka kokoaa paikkatietojen standardointiin liittyviä toimijoita yhteen parantamaan tiedonvaihtoa ja edistämään sekä semanttisen että teknisen standardoinnin työtä ja ohjeistusten kehittämistä.

Ensimmäinen työpaja järjestetään keskiviikkona 23.3. klo 13–16.

Positio-lehti: Alaa edistävä ja laajasti näkökulmia huomioonottava Positio-lehti siirtyy verkkoon maaliskuussa 2022. Lehden päätoimittaja Riikka Kivekäs (Maanmittauslaitos) kutsuu kaikki viemään alaa yhdessä eteenpäin!

Digital Twin Finland: Haluatko osallistua Suomen digitaalisen kaksosen suunnitteluun? Konsepti soveltaa olemassa olevaa tietoa, osaamista ja teknisiä ratkaisuja.

Mikko Eklund (Gaia Consulting Oy) on yhdessä muiden aktiivien kanssa vienyt Digital Twin Finland -konseptia kovaa vauhtia eteenpäin. Tavoitteena on työn sisällyttäminen Suomen digitaalisen kompassin keskeiseksi tavoitteeksi.

Vuosiseminaarin esitykset

  1. Kansallisen paikkatietostrategian päivitys 2022-2025
  2. Paikkatiedot ja turvallisuus -työryhmä
  3. Paikkatiedon standardit ja ohjeet -työryhmä
  4. Positio-lehden verkkoversio
  5. Digital Twin Finland ja Gaia-X for Finland