Kartta- ja paikkatietoaineistot näkyvät maantieteen ylioppilaskokeessa säännöllisesti. Useimmiten tehtävien aineistoina on erilaisia karttoja eri teemoista. Joskus taas itse kysymyksessä käsitellään paikkatietoa tai muuta geomediaa. Näin oli myös syksy 2026 maantieteen ylioppilaskokeessa. Paikkatieto-osaamista kysyttiin suoraan tehtävässä 6, jossa kokelailta edellytettiin paikkatietoon liittyvien tutkimusmenetelmien tuntemusta, sekä tehtävässä 8, jossa yhdessä alakohdista tarkasteltiin matkailijoiden mahdollisuuksia hyödyntää paikkatieto- ja karttapalveluita Mallorcalla. Ylioppilastutkintolautakunnan julkaisemat ja laatimat kokeet julkaistaan koepäivinä muun muassa Yle Abitreenien verkkosivulla. Abitreeni-sivustolla voit tutustua syksyn maantieteen kokeeseen täällä. Hyvän vastauksen piirteisiin eli mallivastauksiin voit tutustua täällä.
Kartta- ja paikkatietoaineistot osana koetta
Syksyn 2026 maantieteen ylioppilaskoe järjestettiin 16. syyskuuta, ja siihen osallistui yli 2000 abiturienttia. Kokeessa oli tuttuun tapaan yhdeksän tehtävää, joista kukin abiturientti eli kokelas vastasi viiteen (Ylioppilastutkintolautakunta, 2026). Kaikille pakollisen 20 pisteen ykköstehtävän lisäksi valittavana oli neljä 20 pisteen, joista kokelas valitse kaksi, sekä neljä 30 pisteen tehtävää, joista myös kokelas valitsee kaksi. Kokeen maksimipistemäärä on 120 pistettä Kysymykset käsittelevät eri maantieteen osa-alueita. Karttoja ja paikkatietoaineistoja käytettiin kokeessa useiden kysymysten aineistoina. Esimerkiksi kaikille pakollinen tehtävä 1 rakentui Etelä-Amerikan halki kulkevan matkareitin (ks. kuva 2) ja matkan varrelle liittyvien kysymysten ja niiden aineistojen varaan. Kysyttiinpä yhdessä ykköstehtävän monivalintakysymyksessä jopa, että mitä kaukokartoitusaineistoa voidaan käyttää kasvillisuuden peitossa olevan geoglyfin kolmiulotteisen mallin laatimiseen (ks. kysymys 1.3). Tehtävä 6 sen sijaan käsitteli jo konkreettisemmin paikkatietoa, kun siinä tarkasteltiin maantieteellisen tutkimuksen tekemistä ja geomediataitoja. Tehtävässä paikkatieto oli mahdollista tuoda vastauksissa vahvasti esiin, mikäli kokelas näin halusi tai osasi. Lisäksi osatehtävässä 8.2 paikkatieto- ja karttapalvelut ja niiden ideointi olivat suoraan kysymyksen kohteena. Oli ilahduttavaa, kuinka paljon geomediaan, paikkatietoon ja kaukokartoitukseen liittyviä sisältöjä ja aineistoja syksyn kokeessa oli.

Tehtävässä 6 testattiin osaamista tutkimusmenetelmistä ja -visualisoinneista
Varsinaisesti paikkatieto-osaamiseen keskityttiin kokeen tehtävässä 6 ”Maantieteellinen tutkimus ja geomediataidot”. Tässä vaativimman, kolmososion yhteensä 30 pisteen tehtävässä kokelaan tuli osoittaa tuntevansa paikkatietoon liittyviä tutkimusmenetelmiä. Painopiste ei siten ollut vain kartta- tai paikkatietoaineiston lukemisessa ja tulkinnassa, vaan nyt testattiin kokelaiden osaamista kuvata ja selittää, miten väestönmuutosta voitaisiin tutkia maantieteellisessä tutkimuksessa.
Tehtävän 6 ensimmäisessä osatehtävä 6.1 pyydettiin ideoimaan tai kuvailemaan maantieteellisen tutkimuksen työvaiheita. tehtävässä vaadittiin vähintään tutkimuksen neljän työvaiheen nimeämistä ja kuvailemista. Tästä pysty samaan enintään 8 pistettä. Ensimmäisessä osatehtävässä tehtävänanto kuului: ”Olet saanut tehtäväksi toteuttaa maantieteellisen tutkimuksen, jossa tarkastelet erään suomalaisen kunnan väestönmuutosta. Nimeä ja kuvaile toteutettavan tutkimuksen työvaiheet etenemisjärjestyksessä. Kuvauksen tulee sisältää vähintään neljä työvaihetta.” (Ylioppilastutkintolautakunta, 2026). Osatehtävässä kokelaan tuli kuvata maantieteellisen tutkimuksen eteneminen. Eri vaiheiksi kelpasi hyvän vastauksen piirteiden mukaan monenlaisia vaiheita alkaen tutkimuskysymyksen määrittelystä aineiston hankintaan ja käsittelyyn sekä tulosten esittämiseen ja arviointiin. Monissa näiden vaiheiden kuvauksissa pystyi tukeutumaan paikkatietoaineistojen hankintaan, käsittelyyn, analysointiin tai visualisointiin.
Tehtävän 6 toisessa, 12 pisteen osatehtävässä 6.2 keskityttiin erityyppisten geomedia-aineistojen kriittiseen tarkasteluun ja tiedon hyödyntämisen kriittiseen pohdintaan. Osatehtävän enimmäispisteet olivat 12 pistettä. Osatehtävässä kokelasta pyydettiin tarkastelemaan kolmea erilaista aineistoa, ja tehtävänanto kuuluin näin: ”Tunnista kustakin geomedia-aineistosta 6.A, 6.B ja 6.C yksi haaste, joka vaikeuttaa aineiston tulkintaa. Selitä lisäksi lyhyesti, miten tunnistamasi haaste vaikuttaa aineiston tulkintaan, ja kuvaile, miten kutakin geomedia-aineistoa tulisi korjata.” (Ylioppilastutkintolautakunta, 2026). Tarkasteltavina olivat Suomen väkiluvun kehitystä vuosina 1900–2024 esittävä diagrammi (kokeen aineisto 6.A), eri valtioiden hyvinvointia kuvaava tilastotaulukko (aineisto 6.B) ja Euroopan väestöä vuonna 2024 esittävä koropleettikartta. Kussakin aineistossa oli jotakin väärin tai harhaanjohtavasti laadittua tai visualisoitua. Tutustu tehtävän aineistoihin 6.A–6.C voi tutustua täällä: testaa olisitko tunnistanut, mitä aineistoissa on ”väärin” tai harhaanjohtavasti. Osatehtävä mittasi siis kykyä havaita aineistojen esittämistapoihin liittyviä ongelmia, arvioida niiden vaikutusta tulkintaan ja ehdottaa perusteltuja korjauksia, eli maantieteellisen tiedon esittämisen geomediataitoja.
Osatehtävästä 6.3 puolestaan pystyi ansaitsemaan enintään 10 pistettä, ja tehtävä käsitteli lehdistönvapautta. Tehtävän aineistona oli maailmanlaajuinen kartta lehdistönvapausindeksistä. Kolmannen osatehtävän taustoituksessa lehdistönvapaus määriteltiin tiedotusvälineiden oikeudeksi julkaista tietoa ja mielipiteitä ilman sensuuria tai painostusta. Varsinainen tehtävänanto oli: ”Pohdi kartan 6.D perusteella mahdollisia syitä lehdistönvapauden alueellisiin eroihin.” (Ylioppilastutkintolautakunta, 2026). Vastauksessa tuli hyödyntää vuoden 2025 lehdistönvapausindeksiä esittävää karttaa (ks. kuva 2) ja yhdistää kartalta tehdyt alueelliset havainnot lehdistönvapauteen vaikuttaviin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tekijöihin.
Tehtävän kolme osaa lähestyivät geomediataitoja eri suunnista. Ensimmäinen käsitteli maantieteellisen tutkimuksen suunnittelua, toinen aineistojen kriittistä arviointia ja käytettävyyttä, ja kolmas tehtävä tarkasteli kartan käyttöä alueellisten erojen tulkitsemisessa.

Ehdotuksia paikkatieto- ja karttapalveluista matkailijoiden avuksi
Paikkatieto-osaamista käsiteltiin myös auringonpimennystä ja turismia koskeneessa tehtävässä 8. Sen osatehtävässä 8.2 kysyttiin: ”Kuvaile, millaisia paikkatieto- ja karttapalveluita Mallorcalle auringonpimennystä katsomaan tulleet matkailijat pystyivät hyödyntämään matkallaan.” (Ylioppilastutkintolautakunta, 2026). Osatehtävästä sai enintään 8 pistettä.
Hyvän vastauksen piirteissä paikkatieto- ja karttapalvelujen hyödyntäminen liitettiin matkan eri vaiheisiin. Vastauksissa pystyi esimerkiksi tuomaan ilmi, että matkailijat saattoivat käyttää reitti- ja navigointipalveluja liikkumiseen sekä julkisen liikenteen, majoituksen, ravintoloiden ja muiden palvelujen löytämiseen. Vastata pystyi myös siitä, kuinka sää- ja pilvisyystietoja sekä auringonpimennyksen näkyvyysaluetta ja ajankohtaa kuvaavia palveluja voitiin puolestaan hyödyntää katselupaikan valinnassa. Tehtävässä hyväksyttiin myös kuvaukset siitä, miten reaaliaikaiset liikenne- ja ruuhkatiedot saattoivat helpottaa matkantekoa suuren yleisötapahtuman aikana. Pisteitä sai palvelujen nimeämisen lisäksi siitä, että niiden käyttö yhdistettiin matkailijoiden tarpeisiin ennen matkaa ja sen aikana (Ylioppilastutkintolautakunta, 2026). Maantieteen hyvän vastauksen piirteet antavat vain esimerkkivastauksia, eikä vain ainoita hyväksyttäviä vastauksia. Kysymyksestä sai siis pisteitä myös muista vastaavista, relevanteista paikkatieto- karttapalveluiden kuvauksista.
Miten sinä olisi osannut vastata syksyn 2026 maantieteen ylioppilaskokeeseen?
Kirjoittaja Petteri Muukkonen on vanhempi yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen osastolla. Hän erikoisalojaan ovat geoinformatiikka sekä maantieteen aineenopettajien koulutus. Lisäksi Muukkonen toimii Helsingin yliopiston Opettajien akatemian puheenjohtajana sekä Suomen maantieteellisen seuran, SMS:n, julkaiseman maantieteen alan tieteellisen lehden Terran päätoimittaja.
Lähde:
Ylioppilastutkintolautakunta (2026). Maantiede. Maantieteen ylioppilaskoe 2026 (16.9.2026).
Maantieteen ylioppilaskoe pähkinänkuoressa:
- Maantieteen ylioppilaskoe kuuluu reaaliaineiden kokeisiin, ja kokeen voi suorittaa joko keväällä tai syksyllä.
- Maantieteen ylioppilaskokeeseen osallistuu tyypillisesti aina noin 2000–2500 abiturienttia eli kokelasta. Pieni osa heistä on uusimassa koetta tai korottamassa arvosanaa.
- Maantieteen ylioppilaskoe on järjestetty sähköisenä kokeena syksystä 2016 lähtien. Maantiede siirtyi ensimmäisten oppiaineiden joukossa paperikokeesta sähköisessä koejärjestelmässä pidettävään kokeeseen.
- Maantieteen ylioppilaskokeen maksimipisteet ovat 120 pistettä. Kokeessa on kolme osiota: osio 1 on kaikille pakollinen (20 p.), ja siinä on usein monivalintakysymyksiä tai oikein-väärin-väittämiä. Kokeen toisessa osiossa on neljä 20 pisteen kysymysvaihtoehtoa, joista kokelas valitsee kaksi. Kokeen kolmannessa, vaativimmassa osiossa on vaihtoehtoina neljä 30 pisteen arvoista kysymystä, joista kokelas valitsee jälleen kaksi. Kakkos- ja kolmososion kysymykset ovat useimmiten esseekysymyksiä.
- Maantieteen kokeessa kysymykseen voi liittyä aineistoja: karttoja, karttakerrosten päällekkäistarkastelua, diagrammeja, taulukoita, valokuvia, tekstikatkelmia, videoklippejä jne. Kartat ovat tyypillisin aineistotyyppi.
- Kokeessa voidaan testata myös taitoa laatia diagrammeja, kuten ilmastodiagrammeja tai väestöpyramideja.
- Paikkatietoon ja kartografiaan liittyvät teemat maantieteen ylioppilaskokeessa liittyvät usein lukion opetussuunnitelmien perusteissa mainitun geomedia-käsitteen alle. Lukiossa maantieteen neljäs moduuli eli kurssi on keskittynyt juuri geomediaan: GE4 Geomedia – tutki, osallistu ja vaikuta.
- Noin 5 % saavuttaa korkeimman arvosanan L eli laudaturin.


