• Artikkelin kategoria:Artikkelit
  • Artikkeli julkaistu:10.4.2025

Geoinformatiikan opiskelijoiden työelämätaidot

Aalto-yliopiston Geoinformatiikan maisteriohjelma on ollut olemassa vuodesta 2016. Tarjoamme opetusta fotogrammetrian, laserkeilauksen, geodesian, kaukokartoituksen sekä geoinformaatioteknologian aloilla. Meillä aloittaa nykyisin syksyisin yleensä noin 30 opiskelijaa, joista noin kolmasosa on Aalto-yliopiston omia kandidaatteja ja loput kandidaatteja muista Suomen yliopistoista, ammattikorkeakouluista, sekä ulkomaiden vastaavista opinahjoista.

Kirjoittaja

You are currently viewing Geoinformatiikan opiskelijoiden työelämätaidot
Helsinki Partners / N2 Albiino

Kysely työelämätaidoista

Teimme kaksi vuotta sitten kyselyn Geoinformatiikan ohjelmasta valmistuneille, jotta saisimme paremman käsityksen siitä, mihin meiltä valmistuneet ovat työllistyneet ja minkälaisia taitoja he ovat näissä työtehtävissä tarvinneet. Taitojen tärkeydestä kysyttiin myös nykyopiskelijoilta sekä sidosryhmiltä, eli valmistuvia palkkaavilta tahoilta. Sittemmin olemme täydentäneet kyselyä toisella sidosryhmille suunnatulla kyselyllä. Meillä oli tarvetta uudistaa ohjelmaamme ja halusimme selvittää, mitä taitoja opetamme ja mitkä taidot opiskelijat ovat kokeneet tarpeellisimmiksi.

Ohjelmastamme valmistuneita oli kyselyntekovaiheessa noin 70 henkilöä. Kysely lähetettiin heille ja vastausprosentti oli 41%. Opiskelijoiden valmistumisesta oli kyselyhetkellä aikaa 0-7 vuotta. Kysyimme kyselyssä, mitkä työelämätaidot ovat osoittautuneet tärkeimmiksi työelämässä. Olennaisista työelämätaidoista kysyttiin valmistuneiden lisäksi myös sidosryhmien edustajilta, sekä nykyisiltä opiskelijoilta. Sidosryhmiä pyydettiin vastaamaan siitä näkökulmasta, millaisia taitoja he arvostavat palkkauspäätöksiä tehdessään. Opiskelijoilta puolestaan kysyttiin taitojen tärkeydestä joko tulevaa työuraa ennakoiden tai opiskelujen aikaisen työkokemuksen perusteella.

Olimme määritelleet taidot kahdessa kategoriassa, yleiset työelämätaidot (kuva 1), kuten projektinhallintataidot ja esiintymis- ja kirjoittamistaidot sekä alakohtaiset taidot (kuva 2), kuten datan keruu, käsittely ja visualisointi tai mittalaitteiden hallinta. Pyysimme vastaajia luokkitelemaan nämä taidot hyödyllisyyden mukaan, niin että 1 oli hyödyllisin taito. Kuvissa 1 ja 2 näkyvät sekä listatut työelämätaidot että eri ryhmien käsitys niiden hyödyllisyydestä seittikaaviossa.

Kuva 1: Yleiset työelämätaidot
Kuva 2: Alakohtaiset työelämätaidot

Kyselyn tulokset

Tulokset olivat samankaltaisia, yleisistä taidoista ongelmanratkaisu nousi tärkeimmäksi taidoksi kaikilla ryhmillä. Kolmen tärkeimmän taidon joukossa olivat myös yleiset ohjelmointitaidot, ryhmätyötaidot sekä kirjoittamis- ja projektinhallintataidot. Alakohtaisista taidoista kolmen tärkeimmän joukkoon kaikissa ryhmissä nousi datan analysointi. Valmistuneet ja palkkaajat arvostivat myös teorioiden ymmärtämistä ja soveltamista, palkkaajat ja opiskelijat puolestaan alakohtaisia ohjelmointitaitoja. Muut alakohtaiset taidot vaihtelivat enemmän, jonkun verran kommentoitiin sitä, että eri taitojen tärkeys riippuu paljon myös työtehtävästä ja omasta kiinnostuksesta. Saimme myös jonkun verran avoimia vastauksia, jossa listattiin ”puuttuvia” taitoja, eli taitoja, joita emme olleet listalle poimineet. Näitä olivat esimerkiksi kielitaito, pilvipalveluiden osaaminen, riittävä ymmärrys eri laeista sekä taito myydä asioita. Näissäkin vastauksissa oli havaittavissa huomattavaa hajontaa, johtuen todennäköisesti eri sektorien ja työtehtävien vaatimuksista.

Lopuksi

Kyselyn perusteella uudistimme kurssejamme syksystä 2024 alkaen. Kaikki opettajat miettivät kurssiensa sisältöä ongelmanratkaisun ja ryhmätöiden näkökulmasta, lisäksi yhteen uuteen kurssiin tuli mukaan tieteellisen kirjoittamisen osuus. Totesimme myös, että jo olemassa olevilla kursseilla opetetaan monia tärkeitä taitoja, esimerkiksi teorioita ja tieteellistä ajattelua, mutta niistä voisi kertoa opiskelijoille selvemmin. Seuraava askel on seurata opiskelijoiden työkuormaa ja palautetta parin vuosikurssin ajan ja kysyä sitten uudestaan, jotta näkisimme ovatko uudistuksemme vieneet opetusta oikeaan suuntaan.