Kolumnit

Lähiön kasvatti

Minä olen syntyperäinen espoolainen ja lähiön kasvatti. Juureni eivät kuitenkaan ole Espoossa. Kun kuulen Etelä-Pohjanmaan murretta, sydämessäni läikähtää. Se muistuttaa minua isäni suvun maista Untamalassa, vaikka isänikään ei ole siellä…

Monenkirjava saaristo vai yhteinen kaupunkimalli?

Talven aikana olemme keskustelleet paikkatiedon roolista uudessa digitaalisten kaksosten maailmassa. Vaatimattomina suomalaisina otimme työn alle kopion Suomesta ja annoimme sille työnimen ”Digital Twin Finland”. Melko nopeasti useampikin toimija innostui ajatuksesta.…

Osaaminen on Suomen menestymisen kannalta olennaista

Suomessa ollaan yhä useammin tilanteessa, jossa työnantajien toiveet ja tarjolla oleva osaaminen eivät kohtaa. Osaamisvajeeseen vaikuttaa työmarkkinoiden nopea muutos, jolloin työtehtävään haettavaa osaamista ei ole tarjolla.  Osaamisvaje on noussut haasteeksi…

GAIA-X Suomessa, entä paikkatiedot?

Euroopan Unioni julkaisi vuosi sitten uuden digitalisaatiostrategian, jonka yksi iso kokonaisuus on EU:n datastrategia. Strategian tarkoitus on luoda yhtenäiset EU:n sisämarkkinat. Viime kuukausina strategian ensimmäiset toimenpiteet ovat vahvistuneet. Yksi toimenpiteistä…

Tie- ja katuverkon tiedot kaikille

Digiroad on suurelle osalle tuttu tietojärjestelmä, joka tarjoaa erityisesti reititykseen ja navigointiin yhtenäistä liikenneverkkoa. Järjestelmään on koottu koko Suomen tie- ja katuverkon keskilinjageometria sekä tärkeimmät ominaisuustiedot. Oleellista on, että Suomessa…

Paikkatiedon merkitys kriisinhallinnassa vahvistuu

Sijaintitietojen käyttö on keskeisessä roolissa väestön seurannassa ja pandemian torjumisessa. KoronaGIS-työryhmä kokosi maaliskuussa 2020 yhteen erilaisia toimijoita, joiden kanssa lähdettiin pohtimaan paikkatietosovelluksia ja paikkatiedon merkitystä kriisinhallinnassa. Työryhmä kokoontui vuoden 2021…

Minkälainen paikkatietostrategia Suomeen tarvitaan?

Tänä päivänä tuotetun paikkatiedon määrä, vauhti, monimuotoisuus ja monimutkaisuus edellyttävät uusia menetelmiä. Muutoksia tarvitaan organisaatioiden nykyisin käyttämiin prosesseihin ja työvoimaan, jotta tiedon etsiminen, analysointi ja yhdistäminen hoituisi helpommin. Vuoden 2021…

Tieto jakoon – Mitä kaikkea kunnissa tehdään?

Kunnat ovat merkittävässä määrin vastuussa palveluiden järjestämisestä kuntalaisille. Näitä palveluita ovat muun muassa koulutus, kaupunkisuunnittelu, ympäristö-, sosiaali- ja terveyspalvelut. Kunta toimii myös alustana yksityisille palveluiden tarjoajille.  Paikkatiedot ovat keskeisesti mukana…

Kunnat työstävät digitaalisia kaksosia

Kaupunkimallit mahdollistavat paikkatiedon visuaalisen integroinnin yhdeksi kokonaisuudeksi, jolla voidaan hallita hyvin monimutkaisia kaupunkitietoja. Tärkeitä teemoja vuodelle 2021 ovatkin kaupunkien digitaaliset kaksoset, sekä 3D-kaupunkimallien ja BIM-mallien soveltaminen. Suomalaiset kunnat toteuttavat jo…

  • Artikkelin kategoria:Kolumnit
  • Artikkeli julkaistu:7.1.2021