Terveysuhat

Lähiön kasvatti

Minä olen syntyperäinen espoolainen ja lähiön kasvatti. Juureni eivät kuitenkaan ole Espoossa. Kun kuulen Etelä-Pohjanmaan murretta, sydämessäni läikähtää. Se muistuttaa minua isäni suvun maista Untamalassa, vaikka isänikään ei ole siellä…

Suomi-neidon pinta-ala heittelee

Mikä on Suomen pinta-ala? Vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään ja mitä sillä tarkoitetaan. Eri lähteet antavat hyvinkin erilaisia arvioita. Joukko paikkatietoalalta eläkkeelle jääneitä maanmittareita päätti täsmentää asiaa ja määritellä maamme…

Monenkirjava saaristo vai yhteinen kaupunkimalli?

Talven aikana olemme keskustelleet paikkatiedon roolista uudessa digitaalisten kaksosten maailmassa. Vaatimattomina suomalaisina otimme työn alle kopion Suomesta ja annoimme sille työnimen ”Digital Twin Finland”. Melko nopeasti useampikin toimija innostui ajatuksesta.…

Asuinalue vaikuttaa tulipalon todennäköisyyteen

Tulipaloissa kuolee tai loukkaantuu Suomessa vuosittain kymmeniä ihmisiä. Suurin osa henkilövahingoista tapahtuu asuntopaloissa. Erityisen suuri riski on suurissa kaupungeissa. Palkittu pro gradu -työ kertoo, miten riskitekijät vaikuttavat tulipalojen esiintyvyyteen eri…

Alueiden eriytyminen vaikuttaa koko elämään

Alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen. Se vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin. Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Positio-lehdessä 2/2021. Lue koko artikkeli Maanmittauslaitoksen sivuilla.

Keskitetty tiedonhallinta sujuvoittaa isoja raitiotiehankkeita

Raide-Jokeri ja Kruunusillat ovat valtavia projekteja pääkaupunkiseudulla. Ne työllistävät satoja ihmisiä ja vaikuttavat tuhansien elämään. Keskitetyllä tiedonhallinnalla varmistetaan, että kaikki osapuolet tietävät, missä mennään ja mitä tehdään seuraavaksi. Alkuperäinen artikkeli…

Uusi työkalu auttaa tunnistamaan kaupunkipurojen luontoarvon

Kaupunkien läpi virtaavat purot lisäävät asukkaiden hyvinvointia ja turvaavat luonnon monimuotoisuutta. Kaupunkeja hallitsevat usein kuitenkin vettä läpäisemättömät pinnat, kuten tiet, sillat ja rakennukset. Tutkijat kehittivät työkalun, joka kuvaa kaupunkipurojen hyötyjä ihmisille ja ympäristölle.

Osaaminen on Suomen menestymisen kannalta olennaista

Suomessa ollaan yhä useammin tilanteessa, jossa työnantajien toiveet ja tarjolla oleva osaaminen eivät kohtaa. Osaamisvajeeseen vaikuttaa työmarkkinoiden nopea muutos, jolloin työtehtävään haettavaa osaamista ei ole tarjolla.  Osaamisvaje on noussut haasteeksi…

GI Norden: BIM + GIS pohjoismaisissa kunnissa

GI Norden toivottaa kaikki tervetulleeksi verkkoseminaariin BIM:n ja GIS:n käytöstä pohjoismaisissa kunnissa. Ovatko tekniikan käytön haasteet ja mahdollisuudet samat kaikissa Pohjoismaissa? Liity webinaariin ja opi uutta kollegoiltasi Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa,…